Studio Ghibli on japanilainen animaatiostudio, jonka elokuvat ovat tunteellisia, mielikuvituksellisia ja kansainvälisesti arvostettuja. Studion pääkonttori on Tokiossa ja sen perustivat ohjaaja Hayao Miyazaki, kollegansa Isao Takahatan kanssa. Animaatiostudio on perustettu vuonna 1985 ja sen juuret johtavat muutamaa vuotta aikaisemmin toteutettuun Tuulen laakso -elokuvaan, joka toteutettiin Ghiblin emoyhtiön Tokuman siipien suojissa. Studio Ghibli on olut itsenäinen yhtiö vuodesta 2005 lähtien ja sillä on henkilökuntaa noin 300 henkilön verran.
Studion tuotanto
Studion laajaan elokuvien kirjoon kuuluu lukemattomia suosittuja animaatioita, mutta tunnetuimmat ovat luultavammin Naapurini Totoro, Henkien kätkemä ja Liikkuva linna. Tunnetuimmat elokuvien hahmoja ovat metsänhenki Totoro ja elokuvasta Kikin lähettipalvelu, kissa Jiji, jotka ovat päätyneet monien oheistuotteiden ja pehmolelujen aiheiksi.
Perussääntönä Ghiblin toiminnassa on, että millekään elokuville ei tehdä jatko-osia, olivat ne kuinka suosittuja hyvänsä. Studio on muun muassa välittänyt Disneylle kahdeksan elokuvansa levitysoikeudet ja saavuttanut sitä kautta lisää suosiota ympäri maailmaa. Elokuvien maisemat ja kaupungit ammentavat ulkonäköään paljolti eri eurooppalaisista paikoista, joissa matkustaessaan Miyazaki luonnosteli elokuvien kuvitusta. Tyypillistä Miyazakin elokuville on tietynlainen hullunkurisuus. Hyvä esimerkki on esimerkiksi Henkien kätkemä –elokuva, joka perustuu täysin mielikuvitukselliseen tarinaan, eikä sillä ole vahvaa sidettä todellisuuteen. Vaikka elokuvat ovatkin animaatioita, eivät ne kuitenkaan ole varsinaisia lastenelokuvia.
Studion nimen historia
Ghibli nimenä tarkoittaa aavikolta puhaltavaa kuumaa ja pölyistä ilmavirtaa. Nimi on alun perin arabiankielinen ja Miyazakin valinta nimelle juontaa juurensa Italiasta ja italialaisista lentokoneista, sillä toisen maailmansodan aikana italialaiset nimesivät erään tiedustelulentoja lentäneen lentokoneensa Ghibli-lisänimellä.
Ohjaaja ja käsikirjoittaja Miyazaki
Hayao Miyazaki on vuonna 1941 syntynyt animaatio-ohjaaja ja on yksi tunnetuimmista animen tekijöistä. Hän on voittanut vuonna 2002 parhaan animaatioelokuvan Oscarin elokuvallaan Henkien kätkemä. Miyazakin elokuvien keskeisiä elementtejä ovat lentäminen ja lentävät kojeet, eivätkä elokuvien olennot ole perinteisten satuhahmojen kaltaisia. Monella elokuvan eläinhahmolla on ihmismäisiä piirteitä ja elokuvissa hyvän ja pahan raja on häilyvä. Monet elokuvista ovat edelleen käsin piirrettyjä, vaikka studio käyttääkin hyväkseen tietokonegrafiikkaa. Miyazakin mielestä käsin piirretty lopputulos tekee paremman vaikutuksen katsojiin.
Viimeisin studion tuotannosta on Marnie – tyttö ikkunassa -elokuva, joka julkaistiin vuonna 2014. Elokuvan on ohjannut Hiromasa Yonebayashi, Miyazakin siirryttyä eläkkeelle vuotta aikaisemmin Tuuli nousee -elokuvan julkaisun jälkeen. Marnie tuotti studiolle tuottoa yli 30 miljoonaa dollaria, kun taas suosituimmat elokuvat studion historian aikana ovat tuottaneet lähes kymmenkertaisesti.